N2 on strateginen luova toimisto. He muuttivat uusiin toimitiloihin Merikortteliin vuoden 2016 lopulla. Uudesta toimistosta tehtiin tila, jossa työntekijät viihtyvät. Yhteinen suuri keittiö ja ruokailutila, avokonttori, jossa tieto liikkuu, workshoppeja varten kunnon fasiliteetit, uudet neukkarit sekä uudistettu kahvipiste, jossa työntekijöillä on mahdollisuus nauttia kahvilatasoisista kahvijuomista. Kahvipiste noudatti Kaffa Coffice -ratkaisujen ideologiaa, hyvät Kaffan kahvit, BUNN-termos, joka selättää aamu- ja lounasruuhkat sekä WMF-kahvilaite espressopohjaisia kahvijuomia varten. Käytännössä heille tehtiin oma pieni Kaffa. Tästä puoli vuotta eteenpäin N2 kasvatti myyntikatettaan yli 30%.

N2:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio nimesi ennätysmäisen kasvun tekijöiksi kaksi asiaa. Ensinnäkin heillä on oikeat ihmiset ja toiseksi heillä on luovuutta edistävät tilat. Nurmion Markkinointi & Mainonta -lehdelle antaman haastattelun mukaan yrityksen tärkein voimavara on työntekijät, mutta heti seuraavaksi tulevat tilat.

– Jotta voi ajatella suuria, sille on oltava riittävästi tilaa. Jo Alvar Aaltokin totesi, ettei luovaa työtä voi tehdä paskoissa tiloissa, kertoi Nurmio.

Meillä Kaffa Roasterylla oli kunnia olla mukana N2:n luovuutta edistävien tilojen kehityksessä Coffice-konseptilla. N2:n toimistopäällikkö Niina Pesonen kertoo, että konsepti sopi loistavasti heidän työntekijöitä arvostavaan ideologiaansa.

– Meillä on paljon työntekijöitä, joille kahvin laatu on tärkeää. Ja Kaffa sijaitsee sopivasti tuossa alakerrassa, joten yhteistyön aloittaminen oli luonnollista.

Coffice-keittiö/kahvipiste kokoaa työntekijät yhteen aamuisin ja iltapäivisin. Otetaan yhteinen hetki, hengaillaan ja jutellaan.

– Keittiössä on aina parhaat bileet, nauraa Niina.

– Tila ei ole hirveän iso ja kun sinne kokoontuu paljon porukkaa, niin fiilis on hyvä. Kahvipiste on kahvilatyyppinen, mutta siellä on kotoisa twist.

Myös vieraat ovat huomanneet N2:n panostuksen kahviin ja kiitelleet sitä kovin.

– Monet asiakkaat ovat aivan ihmeissään, että ”vau, teillä on tällanen kahvila”, kertoo Niina.

– Lähes kaikki kehuvat kahvia. Kiitosta saa varsinkin erikoiskahvimasiina, koska niitä ei ole joka paikassa. “Ihan mahtavaa kun teiltä saa latteakin!”

Kaffa Coffice -toimistoratkaisut skaalautuvat jokaiseen toimistoon. N2:n kohdalla meidän täytyi ratkaista aamukahviruuhka ja iltapäivän kahvitauko, jolloin kahvia täytyy olla suurelle määrälle samaan aikaan. Tätä varten heille otettiin käyttöön BUNN ICBA -kahvinkeitin.

Lisäksi toimistolla on kahvihifistelijöitä, jotka haluavat espressosta valmistettuja erikoiskahvijuomia, kuten cappuccinoja ja latteja tuoreesta maidosta sekä myös kesän tullen kylmiä kahvijuomia. Tähän tarkoitukseen WMF-espressokone on paras. Se on nopea ja kahvivalikoima on laaja. Lisäksi aamu- ja iltapäiväpiikeistä huolimatta kahvia juodaan myös pitkin päivää. Tätä varten Cofficen täydensivät BUNN-termokset, joissa kahvi pysyy hyvänä tunteja.

Kaffa Roasteryn Coffee and Machine Specialist Pietu Oikarisen mukaan N2:n lähtötilanteessa kahvilaitteet eivät kapasiteettinsa puolesta vastanneet toimiston tarpeita. Laitevalinnoilla haluttiin myös ennakoida henkilöstön kasvua.
– Kaffa Coffice -konseptilla päivitettiin kahvilaitteet vastaamaan N2:n kasvaneisiin kahvitarpeisiin sekä valittiin järeämmät laitteet kasvua silmällä pitäen. Ja tietenkin loistava kahvi täydentää koko paketin, kiteyttää Pietu.

– Meillä on upeat tilat, jotka hyvä kahvi kruunaa. Coffice on meille piste iin päälle, summaa N2:n Niina Pesonen.
– Nykyään jätän aamukahvit kotona juomatta. Päivä alkaa ihanasti toimistolla hyvän kahvin merkeissä.

Kuvat: Antti Luukkonen

BUUKKAA ILMAINEN KAFFA COFFICEEN TUTUSTUMINEN SEKÄ KAHVI-TASTING TIIMILLENNE!

5 + 3 =

Share This