25/09/2017

Kaffa 10 vuotta!

– Tulevaisuuden unelma? No, tietenkin suurin unelma on se, että saataisiin ihmiset arvostamaan kahvia enemmän. Siksi työskentelemme tiiviisti viljelijöiden kanssa. Haluamme tehdä maailmasta pienemmän, siis siinä mielessä, että viljelijät ovat lähellä kuluttajia. Mikä olisikaan parempaa kuin että aamulla kahvikupin ääressä voit sosiaalisessa mediassa antaa peukun suoraan viljelijälle. Se olisi aika lailla mun unelma. Silloin ollaan oikeasti muutettu Suomen kahvikulttuuria, toteaa Kaffan perustaja Svante Hampf.

Laadukasta kahvia

Syyskuun lopussa Kaffa tayttää kymmenen vuotta, mutta palataan ajassa taaksepäin ja muistellaan, miten kaikki oikein alkoi. Kaffa syntyi kymmenisen vuotta sitten, kun kolme hankenlaista kaverusta halusivat perustaa kahvilan. Svante, Benjamin ja Micke alkoivat yhdessä suunnitella kahvilaa, joka panostaisi päätuotteen eli kahvin laatuun. Baristan pitäisi pystyä kertomaan kahvista kuin sommelier viinistä.

Oman kahvilan vuokrasopimus oli jo allekirjoitusta vaille valmis, kun kaverukset huomasivat, etteivät saaneet mistään tarpeeksi hyvää kahvia. Suomesta ei kerta kaikkiaan löytynyt sellaista. Vielä tuohon aikaan kahvi oli kuin öljy; hinta oli sama joka paikassa ja maku myös sen mukainen. Kahvi oli kahvia ja sillä siisti. Tämän vuoksi he aikoivat paahtaa itse kahvilansa kahvit. Paahtaminen osoittautui kuitenkin niin haastavaksi, että idea omasta kahvilasta sai jäädä. Kaffa Roasterysta tulisikin kahvipaahtimo.

Learning by burning

Moni joka päätyy kahvin paahtajaksi, joko syntyy kahvisukuun tai toimii oppipoikana useita vuosia. Kaveruksista kellään ei ollut kumpaakaan taustaa. Kaikki piti opetella itse. Kantapään kautta opettelu tuotti hedelmää, sillä he uskalsivat kokeilla paahdoissaan sellaista, mitä ammattilaiset eivät ehkä olisi tehneet. Osa kokeiluista osoittautui todella onnistuneiksi. Kun huippulaatuisia kahvipapuja alkoi tulla markkinoille, osoittautui ”learning by burning” -menetelmä arvokkaaksi.

– Saatoimme puolivahingossa löytää jollekin laadukkaalle kahville erikoisen tavan paahtaa sitä ja lopputulos oli usein hyvin mielenkiintoinen, kiteyttää Svante.

Haluamme tehdä maailmasta pienemmän, siis siinä mielessä, että viljelijät ovat lähellä kuluttajia.

Pian he ymmärsivät kuinka hienoja ja erikoisia kahveja heillä oli käsissään. Kaikkihan suorastaan vaatisivat niitä! Mutta yllättäen ihmiset eivät aluksi olleet kovinkaan innostuneita. Perinteiseen kahviin tottuneille maku oli liian erikoinen. Kaffan kunnianhimoiseksi tavoitteeksi muovautuikin suomalaisen kahvikulttuurin muuttaminen. Jotta kahvikulttuuria voisi muuttaa, täytyi Kaffan olla ihmisiä lähempänä.

– Muutimme Rööperiin vuonna 2009. Halusimme avata paikan, jossa jokainen voi itse kokea saman matkan, jonka me olimme tehneet. Aioimme näyttää, miten kahvipaahtimo toimii ja miten hyvä kahvi syntyy. Koko prosessia saisi tarkkailla lasiseinän läpi.

Kaffa nykyään

Tänä päivänä Kaffa toimii edelleen Punavuoressa. Tiloissamme on kahvipaahtimo, Helsinki School of Coffeen koulutustilat sekä kahvila. Edelleen yksi tavoite ohjaa kaikkea toimintaamme; haluamme muuttaa suomalaista kahvikulttuuria. Tänä päivänä myös läpinäkyvyys on yksi ydinarvoistamme. Ostamme kahvipapumme suoraan viljelijöiltä, tiloilta, joilla kaikki voivat hyvin. Ja edelleen kaikkea toimintaamme voi tarkkailla lasiseinän läpi, niin kuin aina on ollut tarkoituskin.

Ulkoasumme uudistuu hieman vuosipäivämme kunniaksi. Vaikka kahvi onkin voiman lähteemme, haimme uudessa ulkonäössämme inspiraatiota suomalaisista voimaeläimistä, kuten ilveksestä, hirvestä, karhusta, sekä muusta suomalaisesta symboliikasta. Uusi ilmeemme paljastetaan syntymäpäivillämme syyskuun lopussa. Stay tuned!

Tervetuloa juhlistamaan kanssamme kymmenvuotista matkaamme kahvilaamme Punavuoreen lauantaina 30.9. klo 10-17. Päivän aikana on paljon kahviaiheista ohjelmaa ammattilaisille sekä kahvista kiinnostuneille. Luvassa on mm. Helsinki School of Coffeen Crop to cup -kursseja, kahvinviljelijävieraita ja tutustumiskierros paahtimossa paahtajien opastuksella. Ilmoittautuminen paikan päällä!

Silloin kun kahvi on intohimo, tekee mitä tahansa saadakseen nauttia parhaan mahdollisen kupillisen. Sitä opettelee vaikka paahtamaan kahvinsa itse. Learning by burning.