Kuva: Ville Juurikkala.

Like Kustannus julkaisi elokuun puolivälissä Petri Leppäsen ja Lari Salomaan kirjan Kahvivallankumous. Se on tarina brasilialaisesta Fazenda Ambiental Fortaleza -kahvitilasta ja sitä pyörittävästä Crocen-perheestä. Mutta se on myös tarina eettisyydestä ja ekologisuudesta, sekä siitä mitä tehdä, jotta voisimme juoda hyvää kahvia myös tulevaisuudessa. Leppänen ja Salomaa kirjoittavat, että tarkoitus on viedä ihmisten kahvitietoutta juhlamokkien ja kultakatriinoiden tuolle puolen, kestävämmin tuotettujen erikoiskahvien pariin.

Juodaan vähemmän mutta parempaa kahvia

Ilmastonmuutos pienentää viljelyalaa ja samaan aikaan kahvin kysyntä kasvaa, joten kahvisuhteemme on muututtava. Leppänen ja Salomaa toteavat, että on kiinnitettävä huomiota kahvin alkuperään, tuotanto-olosuhteisiin ja kestävään kehitykseen. On opeteltava juomaan vähemmän mutta parempaa kahvia.

Mikä sitten on parempaa kahvia? Vastaus on yksinkertainen. Parempaa kahvia on eettisesti ja ekologisesta tuotettu kahvi, joka pystytään jäljittämään tilalle asti. Koko kahvin hankintaketjun on oltava läpinäkyvä. Näin kuluttaja voi olla varma, että ketjun missään vaiheessa ei ole välistävetäjiä eikä riistäjiä ja kaikkia ketjun osia kohdellaan hyvin ja ne saavat vähintäänkin kohtuullisen korvauksen työstään.

– Siinäpä se haaste onkin, toteaa Leppänen. – Omassa kuplassa, jonka jakaa samanmielisten ihmisten kanssa, jää usein huomaamatta, että suurin osa maanmiehistä elää ihan toisenlaista elämää ja kiinnittää huomionsa ihan toisenlaisiin asioihin. Nämä ovat kuitenkin yhteisiä asioita: minkälaisen pallon jätämme jälkipolville, miten kohtelemme ruuantuottajia ja minkälaisia toimintamalleja tuemme ostopäätöksillämme. Ja jokaista pitäisi kiinnostaa se, mitä sisäänsä laittaa.

Fazenda Ambiental Fortaleza. Kuva: Petri Leppänen

Kahvinviljelijä Felipe Croce sanoo kirjassa kohdistavansa lähes kaiken markkinoinnin nuorille ihmisille ja keskiluokalle, jolla on pääsy tietoon. Vanhan polven kahvinjuoja, joka on koko elämänsä juonut kahvinsa samalla tavalla, tuskin tulee muuttamaan kahvittelutottumuksiaan.
– Eli tuttu fraasi pätee tässäkin asiassa: nuorissa on tulevaisuus. On masentavaa nähdä somessa kommentteja ikäihmisiltä, ettei kosketa heitä, jos kahvi loppuu 30 vuoden päästä, koska he ovat jo haudassa. Entäs lapset ja lapsenlapset, tulevat sukupolvet? Aika itsekästä ajattelua. Tällaiset ihmiset ovat kehityksen kivirekeä, jotka ovat hyväksikäyttäneet maapalloa koko elämänsä, eivätkä välitä lähtiessään, mitä jää jäljelle, kertoo Leppänen.

Salomaa haluaa painottaa tiedon jakamista.
– Edelleen aika harva on edes maistanut korkealaatuista ja kestävästi tuotettua kahvia tai edes kuullut sellaisesta. Ihminen on lopulta melko itsekäs. Jos pääsee maistamaan parempaa kahvia ja kuulee sen olevan myös puhtaampaa eli terveellisempää, asia saattaa alkaa kiinnostamaan. Bonuksena tulee sitten hyvä mieli ja omatunto, kun tietää kulutusvalinnoillaan olevan positiivisia vaikutuksia muiden ihmisten ja maapallon hyvinvointiin. Itse en ole vielä valmis luovuttamaan, edes näiden Felipen mainitsemien ”menetettyjen tapausten” kohdalla.

Jos kuluttajat lähtevät mukaan, niin yritykset lähtevät mukaan, jos yritykset lähtevät mukaan niin tuottajat lähtevät mukaan, jos tuottajat lähtevät mukaan niin yritysten ja kuluttajien on oltava mukana. Kenellä on suurin vastuu? Miten tätä vyyhtiä voisi alkaa purkaa?

– Yritykset haluavat rahaa ja kuluttajat halpoja hintoja. Suurin vastuu on mielestäni meillä rikkailla länsimaisilla kuluttajilla. Rikkaus on toki suhteellista, mutta veikkaan suurimman osan suomalaisista kahvinjuojista olevan paremmin varoissaan kuin brasilialaisen kahvinpoimijan. Eli kun kuluttaja vaatii laatua ja läpinäkyvyyttä ja on valmis maksamaan siitä paremman hinnan, yritysten on ei ainoastaan pakko mutta myös järkevää muuttaa tuotantomalliaan. Kun kuluttaja maksaa yritykselle ja yritys viljelijälle parempaa hintaa laadusta, kaikki voittavat. Korkeamman hinnan vaikutus kuluttajan yksittäiseen kahvikupilliseen on joka tapauksessa minimaalinen, kertoo Leppänen.

”FAF Lab”. Kuva: Petri Leppänen

Sertifikaattien ongelma

Fazenda Ambiental Fortaleza -tilan Marcos Croce puhuu totaalisesta laadusta, total quality. Se tarkoittaa luomua, korkeaa moraalia, eettisyyttä ja tinkimätöntä tuotelaatua.

– Se on täysi kierros: on oltava taloudellisesti kestävä, ekologisesti kestävä, sosiaalisesti kestävä ja henkisesti kestävä, totesi Croce Financial Timesin haastattelussa syyskuussa 2017. – Valvonnassa seurataan veden puhtautta, maaperän kuntoa, viljelyn monimuotoisuutta, maan ravitsemista, tilojen ihmisten terveydentilaa ja koulutusta, tilojen taloutta, toiminnan läpinäkyvyyttä sekä kahvin laatua.

– Sen toteutuminen edellyttää kuitenkin nykyistä parempaa tiedonsaantia. Ja toisaalta jos kaikilla olisi riittävästi tietoa, ei sertifikaatteja ehkä tarvittaisi lainkaan. Viljelijät tietäisivät, minkä arvoisia heidän tuotteensa ovat ja mitkä ovat kestäviä tapoja viljellä. Me kuluttajat puolestaan tietäisimme valintojemme vaikutukset, emmekä hakisi vain edullisinta tuotetta. Kaikki eivät tietysti koskaan tule välittämään seurauksista, mutta kasvava joukko kuitenkin.

Crocen viljelijäperhe: Felipe, Silvia ja Marcos. Kuva: Petri Leppänen.

Onko tämä totaalinen laatu vain utopiaa vai uskotteko että tällainen voisi levitä laajemminkin? Entä onko sertifikaateista mitään hyötyä?

– Crocen viljelijäperhe on jo laittanut pyörän pyörimään asian puolesta. He ovat yksilöineet kymmenen kohtaa, joiden on toteuduttava tuotanto-olosuhteissa ennen kuin voidaan puhua totaalisesta laadusta. Jos olemassa olevat sertifikaatit eivät kilpailisi keskenään, vaan laajentaisivat huomiotaan yhdestä osa-alueesta (esim. luomu tai työläisten hyvinvointi) laajemmalle, sertifikaateillakin voisi olla tulevaisuutta, toteaa Leppänen.

– Aina tulee olemaan ihmisiä, joilla ei ole varaa valita, vaan he joutuvat tyytymään halvimpiin elintarvikkeisiin. Siksi massatuotetun bulkkilaadun pitäisi mielestäni olla sertifioitua. Sertifikaatit olisivat ikään kuin perusstandardi. Kaikki bulkkia laadukkaammat tuotteet taas eivät sertifikaatteja tarvitse, kunhan ne ovat korkealaatuisia, puhtaita ja jäljitettävissä alkulähteilleen. Logistisen ketjun tulisi olla läpinäkyvä. Laatu ja läpinäkyvyys ovat uskoakseni ratkaisu! valistaa Salomaa.

– Kuten Petri sanoi ovat sertifikaatit keskittyneet ajamaan yhtä agendaa ja iso kuva jää helposti huomioimatta. Reilu kauppa esimerkiksi kannustaa viljelijöitä tuottamaan määrää. Kuitenkin määrään keskittyminen laadun kustannuksella on suurimpia syitä siihen, että kahvi on loppumassa. Jos kahvi loppuu, mitä väliä sillä silloin on, millaiset olosuhteet työntekijöillä on kun heillä ei edes ole enää töitä?

Kirjassa todetaankin tyhjentävästi, että ”sen sijaan, että luotamme sokeasti erilaisiin sertifikaatteihin, meidän tulisi selvittää, mistä tuotteet oikeasti tulevat. Jos pakkauksesta löytyy tilan tai jopa viljelijän nimi, on se yleensä merkki puhtaasta omastatunnosta ja laadusta”.

Erikoiskahvi on tuore juttu

Felipe Croce toteaa, että koskaan ei ole ollut parempi hetki erikoiskahville. Markkinat ovat syntyneet vasta 2000-luvulla, mutta tietämys kasvaa koko ajan. Kahvin tuhatvuotiseen historiaan verrattuna voidaan ihmetellä, miksi on herätty näin myöhään. Salomaa selittää tätä sillä, että kahvi on pitkään ollut ensisijaisesti polttoaine ja vasta toissijaisesti nautinto.

– Kuluttajat ovat myös tottuneet siihen, että kahvi on halpaa, joten kynnys kokeilla uutta ja kalliimpaa on korkea. Kun kitkerään bulkkikahviin lisää maitoa ja sokeria, on maku ihan hyvä. Ajatus on muuten oikeastaan ihan järjetön: mitä järkeä on kuluttaa jotakin niin pahanmakuista, että siihen pitää lisätä muita aineksia, jotta sitä pystyy juomaan? Ja vielä maksaa siitä! Kai tässä on myös kyse siitä, ettemme edes halua tietää ikävistä seurauksista, joita ylikuluttamisemme ja halvan hinnan perässä juokseminen aiheuttavat. Sama pätee myös esimerkiksi ruokaan, alkoholiin, makeisiin ja suklaaseen. Meille riittää, että saamme oman ”vatsan täyteen” halvalla. Kuka nyt haluaisi ajatella, että valinnoillamme on seurauksia?

Monet varmasti ajattelevat, että erikoiskahvi on kallista. Otetaan mieluummin kolme tiiliskiveä kympillä kuin maksetaan kymppi yhdestä (todennäköisesti vielä pienemmästä) pussista. Mutta onko hintaero todellisuudessa niin suuri? Kahvivallankumous-kirjassa on laskettu tämäkin.

”Minkälaisesta hintaerosta on kyse, kun verrataan massatuotettua kahvia kestävällä tavalla tuotettuun? Kahvin kulutusta tilastoitaessa tai annoshintoja laskettaessa on kupin koko 1,2 desilitraa. Yhteen kupilliseen käytetään noin 7,5 grammaa kahvijauhetta. Kilosta kahvia saadaan tällä laskentakaavalla noin 133 kupillista. Jos teollisesti tuotettu bulkkikahvi maksaa kahvilayrittäjälle esimerkiksi 8 euroa kilolta, tulee yhden kupillisen omakustannehinnaksi siis 0,06 euroa. Jos taas kestävästi tuotettu laatukahvi maksaa yrittäjälle vaikka 18 euroa kilolta, maksaa hän kupillisesta 0,14 euroa. Kuluttajan kukkaroa tämä kahdeksan sentin hintaero keventää ehkä 10 senttiä enemmän, jos lainkaan.”

Tätä kannattaisi jokaisen kuluttajan miettiä. Samoin jokaisen kahvilayrittäjän, toimitusjohtajan ja muiden, jotka ovat kahvin kanssa tekemisissä. Hyvin pienellä lisäpanostuksella saa paljon parempaa, ei vain maun vaan myös ympäristön ja koko maailman kannalta.

Kolkuttaako omatunto?

Massat liikkuvat hitaasti ja vastustavat muutosta. Kaiken pitää olla (tarpeeksi) hyvää ja halpaa. Usein riittää pelkkä halpa hinta. Millaisia vinkkejä vallankumouksen puolestapuhujat Leppänen ja Salomaa antavat tavalliselle kuluttajalle? Mitä jokaisen kahvinryystäjän pitäisi kysyä itseltään?

Kahvipensaita puiden varjossa. Kuva: Petri Leppänen.

– Juonko todella koko pannullisen kahvia, jonka aion varmuuden vuoksi keittää? Eli valmistetaan vain se määrä, mikä kulutetaan. Ei tuhlata ja kaadeta viemäriin. Silloin voitaisiin myös maksaa enemmän paremmasta kahvista, jolloin loppukulu asettuisi samalle tasolle kuin aiemmin, toteaa Leppänen. – Ja kestääkö luonto nykyisenkaltaista kulutusta? Tämän kysymyksen voi kysyä ihan kaikessa elintarviketeollisuudessa. Tiedon äärelle on helppo päästä ja siltä pohjalta viilata kulutustottumuksiaan.

Kirjassa todetaan, että ”saattaa kuulostaa kliseiseltä, idealistiselta ja naiiviltakin, mutta vallankumous alkaa meistä kaikista. Jonkun vain pitää ensin näyttää suunta, ja jos kyseessä on tarpeeksi vaikutusvaltainen taho, ovat seuraukset valtaisat. Lopulta kahvivallankumouksessa on kyse paljon suuremmista asioista: ilmastonmuutoksesta ja kerskakulutuksen kauaskantoisista vaikutuksista koko planeetan hyvinvointiin. Yhteenvetona voisi sanoa, että kyse on ihmiskunnan tulevaisuudesta.”

Kirja on täynnä painavaa asiaa, mutta ennen kaikkea se on hieno ja innostava tarina. Tämän kirjan luettuasi haluat toivottavasti suosia pienpaahtimoita ja ymmärrät miksi kahvista kannattaa maksaa enemmän. Maailmalla ja meillä on toivoa niin kauan kun meillä on Crocejen (ja Leppästen ja Salomaiden) kaltaisia ihmisiä, jotka välittävät.

”Halvalla ei saa hyvää, joku häviää aina.”

Share This